ÖLJYÄ, MUOVIA JA JOTAIN SILTÄ VÄLILTÄ

Maalikaupan tuoteavaruus on muuttumassa perustavalla tavalla. Vauhti on ripeä ja suunta selvä, teollisuus haluaa siirtyä liuotinpohjaisesta kemiasta vesiliukoisiin tuotteisiin.

Asiakkaan on silti edelleen vaikea tietää, mitä hän seinilleen levittää. Asia tuli  esiin jutussa, jonka tarkoitus oli hahmotella öljy- ja vesiliukoisten ”muovimaalien” eroa. Muovimaali on ehkä lievästi häijy sana mutta tämä kuvaa yhteisesti akryyli-, alkadi- ja lateksimaaleja.

Periaatteessa ero on selvä. Öljymaali on, mielikuvan tasolla, luonnollisesta öljystä valmistettu maali, joka imeytyy suurelta osin puuhun. Pintaan jää alussa tiivis kalvo, joka harsuuntuu ajan myötä kosteutta hyvin läpäiseväksi.

Muovimaali sitävastoin ei imeydy puuhun. Tuotteessa olevat liima-aineet kiinnittävät maalin lähes kokonaisuudessaan puun pinnalla olevaksi kalvoksi, joka säilyttää hyvin kiiltonsa ja sävynsä eikä kerää homepilkkuja yhtä tehokkaasti kuin öljymaali. Puhtaana pysyminen johtuu tuotteisiin lisätyistä, mikrobeja torjuvista biosidestä.

Muovimaalin huoltoväli on näin pitempi mutta etu ei ole yksiselitteinen. Remontin ollessa lopulta ajankohtainen vanhan, ohueksi kuluneen öljymaalikalvon puhdistukseksi riittää parhaimmillaan pinnan puhdistaminen irtonaisesta roskasta. Muovimaalipinta sitävastoin hajoilee irtonaisiksi suikaleiksi jättäen samalla  seinään paljon työläästi poistettavaa maalia.

Näin siis teoriassa.

Käytännössä vanha öljymaalipinta voi olla erittäin hankala puhdistettava. Pinta ei välttämättä kulu ideaalin mukaisesti tasaisen olemattomaksi vaan lohkeilee isoina palasina, osan maalista pitäessä edelleen tiukasti kiinni puusta. Paksun, kraaterimaiseksi lohkeilleen pinnan krapaaminen ei tällöin todellakaan ole mitään kevyttä puhtaaksi harjaamista.

Todellisuudessa öljy- ja muovimaalin ero onkin veteen piirretty viiva. Monessa tapauksessa öljymaalin sisältämät ”luonnolliset” öljyt polymerisoituvat  valmistusprosessin yhteydessä eräänlaiseksi muoviksi. Teollisuus yksin tietää missä määrin öljymaaleihin voidaan myös lisäillä polymeerejä tai ehkä myös toisinpäin. Eli lisätä öljyä muovimaaliin jotta tuote saataisiin imeytymään paremmin puuhun. Olisiko tällainen tuote öljyä sisältävä muovimaali vai muovia sisältävä öljymaali?

Tämäntapaisia veivauksia on tiettävästi tehty 1980 -luvulta lähtien. Vanhan ”öljymaalipinnan” ilme ja toiminta voikin poiketa melko lailla ideaalisesta öljymaalipinnasta.

Maalin valinta on iso ratkaisu esimerkiksi puisen julkisivun ensimmäisen maalauksen yhteydessä. Öjymaalin päälle voi myöhemmin laittaa muovimaalin mutta toisinpäin vaihto ei onnistu. Näin siksi, että muovimaalin liimat tarttuvat vanhaan öljymaalipintaan mutta öljymaalin öljy ei pääse imeytymään puuhun muovikalvon läpi.

Maalien luonteen ja toiminnan ymmärtäminen olisi tarpeeksi vaikeaa vaikka tätä yritettäisiin avata tuotteiden yhteydessä. Nykyisten käytäntöjen puitteissa tämä on lähes mahdotonta.

Harhaanjohtava kuluttajamarkkinointi harmittaa myös maalikauppiaita; ehkä eniten  niitä, jotka haluaisivat profiloitua luonnonmukaisiin tuotteisiin. Tämä on vaikeaa koska nykyisin kaikki on ihanan luonnollista, orgaanista, turvallista, myrkytöntä jne.

Tragikoomillisin tarina kertoi perinnekalkkimaalista, josta ei löytynyt lainkaan kalkkia. Tuote oli kuulemma käytännössä lateksia.

Tässä samalla kuvasarja muovimaalipinnan elämän ehtoosta. Irtoilevan muovi- ja öljymaalin erottaa siitä, kuinka palanen hajoaa taivutettaessa. Jos kappale raksahtaa poikki, tämä on öljymaalia. Jos materiaali taipuu katkeamatta kyse on muovimaalista. Kuten tässä tapauksessa.

IMG_0043

IMG_0035.JPG

 

IMG_0034.JPG

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s