WELLO TOIMITTAA AALTOVOIMALAPUISTON KARIBIALLE

Aaltovoimalaa kehitelleen Wellon bisnekset ovat loikkaamassa Atlannin yli. Yritys toimitti Espanjan edustalle ”Pingviini” -aaltovoimalansa noin vuosi sitten. Nyt on solmittu sopimus barbadoslaisen Investment and Development Corporationin kanssa. Sikäläisen kalastajakylän edustalle rakennetaan viiden MW:n aaltovoimalapuisto, joka koostuu kymmenestä 500 kW:n laitoksesta.
Voimalan konsepti perustuu kelluvaan runkoon, joka tekee aallokossa kallistelevaa ja pyörivää liikettä. Rungon liike siirtyy sisällä olevaan epäkeskomassaan, joka pysyy yhdensuuntaisessa kiertoliikkeessa.
Wellon toimitusjohtaja Heikki Paakkinen kertoo konseptin olevan monia muita tehokkaampi koska epäkeskon liike ei katkeile suunnan muutosten. Rungon liikkeen siirtämiseen epäkeskoon ei myöskään tarvita monimutkaista mekaniikkaa eikä väliaineita. Aaltojen energiasta saadaan talteen 20 – 60 % eli haarukka on varsin leveä. Laitoksen sisällä päästään kuitenkin varsin hyvään 95 % hyötysuhteeseen.
Paakkinen uskoo aaltovoiman olevan samankaltaisen kehityspolun alussa, mikä on jo nähty tuulivoiman yhteydessä. Valtamerten rannoilla onkin hänen mukaansa paljon voitettavaa. Aaltojen energiapotentiaali on iso minkä lisäksi tätä on tarjolla tuulienergiaa tasaisemmin ja ennakoitavammin. Kelluvat rungot eivät myöskään muuta maisemaa samalla tapaa kuin tuulivoimalat eivätkä tarvitse laajoja pinta-aloja aurinkopaneelikenttien tavoin.
Rungoista on eri kokoisia versioita erilaisiin aalto-olosuhteisiin. Muotoilu on kuitenkin kaikissa sama.
Laitosten seuranta ja perusoperointi toteutetaan etäohjauksella maista, paikan päälle on mentävä lähinnä huoltotoimiin.

ISOA RAHAA JAOSSA SAUDI-ARABIASSA

Suomalaistenkin rakentajien ja teknologiatoimittajien lienee syytä kiinnostua Saudi-Arabian kuulumisista.
Maata johtava kruununprinssi Mohammed bin Salman hahmottelee valtakuntansa luoteiskulmaan NEOM -nimistä talousaluetta, jonne rakennettaisiin ”The Line” -niminen kaupunki. Havainnekuvien ja -videoiden mukaan kaupunki rakentuu kahdesta vierekkäisestä 170 km pituisesta talosta, joiden väliin jää 200 metrin levyinen käytävä. Erämään suuntaan peileillä pinnoitettujen talojen on määrä nousta 500 metrin korkeuteen meren pinnasta; on kuitenkin epäselvää onko talot tarkoitus rakentaa näin korkeiksi vai aiotaanko nämä rakentaa keinotekoisen penkereen päälle.
Suunnitelmiin kuuluu myös teolliseen toimintaan varattuja alueita sekä laajoja kenttiä energiantuotantoon. Prinssin suunnitelmissa kaupungissa tulee asumaan noin yhdeksän miljoonaa asukasta.

Kuten arvata saattaa, moni on jo arvioinut hankkeen täydeksi utopiaksi, pahimmillaan dystopiaksi. Tuoreessa muistissa on aiempien mahtimiesten suurprojekti, Jeddah Tower, jonka oli määrä kohota kilometrin korkeuteen. Projekti hyytyi neljä vuotta sitten, nyt aavikolla seisoo noin 300 metriä korkea torso.
Moni suomalainenkin rakentaja ja teknologiatoimittaja kiinnostunee silti bin Salmanin futuristisesta hankkeesta.
Suomalainen maalaisjärki sanoo, että erämaahan ei tule syntymään sykkivää keskusta päällikön mahtikäskyllä. Hankkeen taustalla ei ole mitään itse elämästä kumpuavaa, orgaanisen kehityksen rakentamaa tilausta. Suunnitelmissa ihmiset vain ilmestyvät omalle paikalleen samaan tapaan kuin lavuaarit.
Hanketta ei kannata silti vähätellä.
Mohammed bin Salman hallinnoi 500 mrd dollarin suuruista rahastoa, jota on tarkoitus käyttää projektin rahoittamiseen. Jo yhdellä miljardilla dollarilla aavikolle saadaan melkoinen määrä betonia, lasia, aurinkopaneeleita jne. Rahalla saa aikaan liikettä vaikka tämä olisikin hukkarakentamista. Onhan tämä nähty.

PERINNERAKENTAMINEN HYVÄSSÄ ISKUSSA VIROSSA

 

Perinnerakentamisesta kiinnostuneiden kannattaa vierailla Virossa. Maa on perinnerakentamisen suurvalta, rakentamisessa on käytetty ja käytetään edelleen esimerkiksi puuta, luonnonkiveä, savea, hamppua, ruokoa ja olkea.

Ikkuna vanhan koulun konsteihin on pysynyt auki pitkälti Neuvostoliiton ja köyhyyden takia. Nevostoajan vuosikymmeninä Moskova rakensi betonilaatikoitaan samalla kun pienrakennuksissa tehtiin vain välttämättömimmät korjaukset. Onneksi tarjolla oli halpaa, vedenpitävää eterniittilevyä, josta saatiin tehtyä vedenpitäviä kattoja. Eterniitin ansiosta perinne ei lahonnut tai rapautunut olemattomiin. Nyt moni ”vanhan eestin” perinnettä esittelevä kohde on nykyrakentajien tutkittavana, moni on myös remontoitu vanhoilla konsteilla ja materiaaleilla uudelleen käyttökuntoon.

Itselläni oli tilaisuus tutustua yhteen tällaiseen kohteeseen perinnerakentaja Malvo Tomingan vieraana. Tomingan Wanawiisi Ehitus -nimisen yrityksen ominta alaa ovat savirappaukset, joita hän tekee sekä remonttikohteisiin että uudisrakennuksiin. Toimenkuvaan kuuluvat myös korjaukset.

Perinnerakentamisen osaajat ovat tyypillisesti pienyrityksiä, jotka eivät välttämättä selviä isommista urakoista pelkästään omien resurssiensa varassa. Näin sekä työvoimaa että osaamistakin ajatellen. Samassa kohteessa voidaan tarvita savirakentajan, kirvesmiehen, kivirakentajan ja katontekijän taitoja. Tekijät ovatkin  verkottuneet Virossa Tomingan mukaan erittäin tehokkaasti. Resurssit poimitaan tapaus kerrallaan koko verkoston piiristä.

Tomingalla oli nyt työn alla savirakennus, jonka vanhempi pääty on peräisin tsaarien ajalta. Talo on maatilan pihapiirissä sijaitseva kylmä varastorakennus, joka on tarvinnut pärekaton kunnostusta, luonnonkiviperustuksen korjailua, kirvesmiehentyötä sekä savirakentajan taitoja. Tominga itse on tehnyt pintarappausten ohella seinäkorjauksia, joissa käytettiin tehdasvalmisteisia, polttamattomia savitiiliä.

Näihin oli turvauduttava syksyn etenemisen takia. Tehdasvalmisteiset tiilet ovat kuivia ja seinän tekeminen näistä nopeampaa kuin aloittaa työ märkää savea sotkemalla. Tämä oli nyt tärkeää koska seinän savimassa ei saa olla liian märkää pakkasten alkaessa.

Tomingan mukaan tämäntapaisia piharakennusten remontteja tilaavat usein maallemuuttajat, jotka ovat jo kunnostaneet asuinkäytössä olevan päärakennuksen. Tämän jälkeen monilla on riittänyt Virossa mielenkiintoa myös piharakennusten remontointiin. Hyvä niin.

ÖLJYÄ, MUOVIA JA JOTAIN SILTÄ VÄLILTÄ

Maalikaupan tuoteavaruus on muuttumassa perustavalla tavalla. Vauhti on ripeä ja suunta selvä, teollisuus haluaa siirtyä liuotinpohjaisesta kemiasta vesiliukoisiin tuotteisiin.

Asiakkaan on silti edelleen vaikea tietää, mitä hän seinilleen levittää. Asia tuli  esiin jutussa, jonka tarkoitus oli hahmotella öljy- ja vesiliukoisten ”muovimaalien” eroa. Muovimaali on ehkä lievästi häijy sana mutta tämä kuvaa yhteisesti akryyli-, alkadi- ja lateksimaaleja.

Periaatteessa ero on selvä. Öljymaali on, mielikuvan tasolla, luonnollisesta öljystä valmistettu maali, joka imeytyy suurelta osin puuhun. Pintaan jää alussa tiivis kalvo, joka harsuuntuu ajan myötä kosteutta hyvin läpäiseväksi.

Muovimaali sitävastoin ei imeydy puuhun. Tuotteessa olevat liima-aineet kiinnittävät maalin lähes kokonaisuudessaan puun pinnalla olevaksi kalvoksi, joka säilyttää hyvin kiiltonsa ja sävynsä eikä kerää homepilkkuja yhtä tehokkaasti kuin öljymaali. Puhtaana pysyminen johtuu tuotteisiin lisätyistä, mikrobeja torjuvista biosidestä.

Muovimaalin huoltoväli on näin pitempi mutta etu ei ole yksiselitteinen. Remontin ollessa lopulta ajankohtainen vanhan, ohueksi kuluneen öljymaalikalvon puhdistukseksi riittää parhaimmillaan pinnan puhdistaminen irtonaisesta roskasta. Muovimaalipinta sitävastoin hajoilee irtonaisiksi suikaleiksi jättäen samalla  seinään paljon työläästi poistettavaa maalia.

Näin siis teoriassa.

Käytännössä vanha öljymaalipinta voi olla erittäin hankala puhdistettava. Pinta ei välttämättä kulu ideaalin mukaisesti tasaisen olemattomaksi vaan lohkeilee isoina palasina, osan maalista pitäessä edelleen tiukasti kiinni puusta. Paksun, kraaterimaiseksi lohkeilleen pinnan krapaaminen ei tällöin todellakaan ole mitään kevyttä puhtaaksi harjaamista.

Todellisuudessa öljy- ja muovimaalin ero onkin veteen piirretty viiva. Monessa tapauksessa öljymaalin sisältämät ”luonnolliset” öljyt polymerisoituvat  valmistusprosessin yhteydessä eräänlaiseksi muoviksi. Teollisuus yksin tietää missä määrin öljymaaleihin voidaan myös lisäillä polymeerejä tai ehkä myös toisinpäin. Eli lisätä öljyä muovimaaliin jotta tuote saataisiin imeytymään paremmin puuhun. Olisiko tällainen tuote öljyä sisältävä muovimaali vai muovia sisältävä öljymaali?

Tämäntapaisia veivauksia on tiettävästi tehty 1980 -luvulta lähtien. Vanhan ”öljymaalipinnan” ilme ja toiminta voikin poiketa melko lailla ideaalisesta öljymaalipinnasta.

Maalin valinta on iso ratkaisu esimerkiksi puisen julkisivun ensimmäisen maalauksen yhteydessä. Öjymaalin päälle voi myöhemmin laittaa muovimaalin mutta toisinpäin vaihto ei onnistu. Näin siksi, että muovimaalin liimat tarttuvat vanhaan öljymaalipintaan mutta öljymaalin öljy ei pääse imeytymään puuhun muovikalvon läpi.

Maalien luonteen ja toiminnan ymmärtäminen olisi tarpeeksi vaikeaa vaikka tätä yritettäisiin avata tuotteiden yhteydessä. Nykyisten käytäntöjen puitteissa tämä on lähes mahdotonta.

Harhaanjohtava kuluttajamarkkinointi harmittaa myös maalikauppiaita; ehkä eniten  niitä, jotka haluaisivat profiloitua luonnonmukaisiin tuotteisiin. Tämä on vaikeaa koska nykyisin kaikki on ihanan luonnollista, orgaanista, turvallista, myrkytöntä jne.

Tragikoomillisin tarina kertoi perinnekalkkimaalista, josta ei löytynyt lainkaan kalkkia. Tuote oli kuulemma käytännössä lateksia.

Tässä samalla kuvasarja muovimaalipinnan elämän ehtoosta. Irtoilevan muovi- ja öljymaalin erottaa siitä, kuinka palanen hajoaa taivutettaessa. Jos kappale raksahtaa poikki, tämä on öljymaalia. Jos materiaali taipuu katkeamatta kyse on muovimaalista. Kuten tässä tapauksessa.

 

TUKIASEMIA MYÖS SISÄTILOIHIN, 5G VERKON TURVALLISUUDESTA OLLAAN MONTAA MIELTÄ

5g verkon rakentaminen etenee nyt vauhdilla eri puolilla Suomea. Epäilykset 5g säteilyn haitallisuudesta eivät ole meillä hidastaneet vauhtia. Monissa muissa maissa on oltu varovaisempia, ainakin Brysselissä, Sveitsissä, Italiassa ja USA:ssa verkon levittämistä julkiseen tilaan on rajoitettu mahdollisten terveyshaittojen takia.

Kuten aina, asiasta on ristiriitaisia käsityksiä myös asiantuntijoiden piirissä. Suomessa tukeudutaan säteilyturvakeskuksen arvioon, jonka mukaan 5g säteilyn tehotaso ei riitä aiheuttamaan terveysriskiä. Koska radiotaajuuksinen säteily ei ole ionisoivaa mahdollisia haittoja voi aiheuttaa kudosten lämpeneminen. Turvarajana pidetään yhden asteen lämpenemistä.

Kriitikoiden mukaan jo kymmenesosa tästä riittää tutkimustenkin mukaan häiritsemään solujen toimintaa merkittävällä tavalla lämpenemisen tapahtuessa hyvin nopeasti säteilyn takia.

Keho voi normaalistikin lämmetä esimerkiksi saunassa, liikunnassa tai kuumeessa mutta tällöin soluissa käynnistyy samalla lämmöltä suojaavia mekanismeja. Saunan kiukaan tai lihasten tuottama lämpö etenee kehon sisällä hitaasti johtumalla, mikä antaa elimistölle aikaa sopeutua tilanteeseen. ihon läpi tunkeutuva säteily toimii eri lailla viedessään energian suoraan elimistön sisään.

Terveyshaittojen pelko tulee tuskin hidastamaan Suomessa verkon rakentamista. Voi kuitenkin olla, että 5g  peitto jää melko vähäiseksi puhtaasti teknis-taloudellisista syistä.

Säteilyn taajuus on 4g säteilyä suurempi ja aallonpituus pienempi. Mitä pienempi aallonpituus on, sitä heikompi sen läpäisykyky on ja sitä lyhyemmän matkan säteily kantaa. Käyttöön ollaan näillä näkymin ottamassa maksimissaan 26 GHz:n luokkaa olevia taajuuksia, jolloin tukiaseman kantomatka on enää suunnilleen sata metriä.

Myös heikko läpäisykyky on ilmiselvä ongelma. 5g -säteily voi pysähtyä esimerkiksi rakennusten seiniin, minkä takia tukiasemia pitäisi viritellä myös sisätiloihin.

Aika harva halunnee tukiasemien saaristoa omaan kotiinsa. Oma lukunsa on lisäksi verkon hinta, jota  tukiasemien valtava määrä ei ainakaan laihduta.

Tehokas 4g verkko riittää mainiosti tiedon siirtämiseen ihmisten käyttöön, 5g:n tarve syntyy pitkälti laiteohjaukseen ja automaatioon liittyvistä haasteista.  Aika näyttää onko virtuaalilaseilla leikkiminen tai liikenteen jättäminen roboteille 5g:n riskien ja kustannusten arvoista.

FRAME HOUSE TEKEE TULOAAN SUOMEEN

Meille tutun rankarakenteisen puutalon kantava runko hoitaa virkaansa näkymättömissä eristekerroksen keskellä, seinän sisä- ja ulkopintojen välissä. Ratkaisulla on ilmeiset ansionsa, kevyellä puutavaralla ja levytyksellä saadaan  aikaiseksi vankka rakenne, jonka rakentaminen käy varsin kätevästi osaavalta kirvesmieheltä.

Ratkaisu ei silti ole ainoa mahdollinen.

Raaseporilainen Eco Frame House on tuonut Suomeen jo kymmenen vuoden ajan keski-eurooppalaista rankataloa, jonka kantava runko kootaan erittäin järeästä puutavarasta loveusten ja tappiliitosten avulla. Lämmöneristekerros sijoitetaan rungon ulkopuolelle, jolloin runkorakenne jää näkyviin talon sisällä.

Yrityksen toimitusjohtaja Torsten Ryger kertoo tämäntapaisen ”frame house” -talon seisovan luontevimmin pilariperustuksen päällä. Perustuspilarit kantavat vaakapalkin, jonka päälle katon massaa kantavat järeät seinäpilarit istutetaan. Pilareiden välimatka on tyypillisesti 2 – 4 metriä puutavaran järeydestä riippuen.

Alhaalla kulkevan vaakapalkin päällä lepäävät myös lattiavasat, jotka ”lentävät” eli ylettyvät kolmisenkymmentä senttiä palkin yli. Vasat kantavan näin lattian ohella myös seinän lämmöneriste-elementit.

Koska kantava rakenne on näkyvissä, sisällä näkee ja likipitäen tuntee kuinka rakennuksen massa lepää palkkien, pilareiden ja lopulta itse maan varassa. Oman lisänsä ”feng suihin”  tuo se, että taloa kantaa itse puu, ei liima, massat ja mössöt.

Ikävä kyllä konsepti ei edusta mitään budjettirakentamista. Rygerin mukaan itse raamin hinta on suuntaa-antavasti noin 20 % perinteistä rankarakennetta kalliimpi. HInta riippuu tietysti myös siitä, millainen muunnelma teemasta halutaan.

 

 

 

 

 

SAVIMAALIT HAKEVAT PAIKKAANSA MAALIMARKKINOILLA

Yksi savipintojen suomalaisista osaajista on Natural Building Company, jolla on pitkä kokemus  savirappauksista. Näiden rinnalle ovat nyttemmin tulleet myös savimaalit, joita yritys on myynyt noin vuoden ajan.

Arkkitehti Kati Juola Juola-Alanen kertoo savimaalia hankitun sekä uudisrakennuksiin että remonttikohteisiin. Savimaalit tarttuvat periaatteessa lähes mihin tahansa pintaan paitsi metalliin ja muoviin. Pinta kestää  höyryn muodossa olevaa kosteutta mutta ei nestemäistä vettä, mikä onkin sekä savimaalien että -rappausten olennaisin rajoite.

-Savi ei sovellu ulkoseiniin eikä mihinkään kastumiselle altistuviin pintoihin.

Vastoin monien käsitystä savipinta ei kuitenkaan ole Juolan mukaan erityisen hauras, kuivana pysyvä savirappaus voi olla erittäin kova ja kestävä pinta. Savimaalikin kestää Juolan mukaan kuivaa kosketusta samoin kuin mikä tahansa maali. Jos alla oleva pinta oletettavasti ”elää” tai rakoilee, ongelmat voidaan ehkäistä seinän pakkeloinnilla samaan tapaan kuin monessa muussakin  maalaamisessa.

Markkinoilla on useiden eri valmistajien eri resepteillä valmistamia savimaaleja joista löytyy laaja sävyvalikoima. Jos näistä ei löydy asiakkaan haluamaa vaihtoehtoa, tämä valmistetaan itse. Juola-Alanen kertoo työssä turvauduttavan markkinoilta löytyviin luonnonväripigmentteihin kuten esimerkiksi terrakottaan, punamultaan ja hiileen. Mahdollisuuksia lisää se, että  pohjana voidaan käyttää sekä valko- että sinisavea sisältäviä saviseoksia.

-Teemme yleensä viisi tai kuusi räätälityä sävyä, joista asiakas voi valita haluamansa.

TEOLLINEN RAKENTAMINEN

Vaikka savimaalit ovat tähän mennessä kiinnostaneet lähinnä vain luomurakentamiseen vihkiytynyttä  asiakaskuntaa, Juola-Alanen ei näe estettä materiaalin kotiutumiselle myös laajempaan käyttöön.

-Myös ”perusmaaleja” tarjoavat yritykset ovat alkaneet kiinnostua savimaaleista ja pyytäneet meitä kertomaan näiden toiminnasta.

Savi on Juola-Alasen mielestä teollisenkin puurakentamisen luonnollinen liittolainen. Savi toimii kosteusteknisesti hyvin puun kanssa, säilyttää seinän hengittävyyden eikä häivytä luonnonmukaista ilmettä ja tunnelmaa.

-Moni puurakentaja onkin haluton peittämään puuta esimerkiksi kipsilevyillä, jotka muuttavat rakennuksen luonnetta eri tavalla kuin savi.

 

Photo by Martti Järvi, Signals by Susanna Björklund & Sisse Collander

 

TAVOITTEENA ”MUOVIPIHI” RAKENTAMINEN

Muovien käyttö on joutumassa entistä tarkempaan syyniin myös rakentamisessa.

YM:n teettämän muovitiekartan mukaan muovin käyttöä haluttaisiin vähentää ja kierrätystä lisätä. Pyrkimys koskee myös rakentamista, mihin muovi onkin kotiutunut viime vuosikymmenten kuluessa erittäin tehokkaasti.

Nykyrakennuksista on vaikea löytää enää mitään rakennusosaa, missä ei olisi lainkaan muovia. Valtaisa muovijalanjälki syntyy usein jo rakennuksen alla, missä muovia käytetään esimerkiksi täytöissä, putkissa, tekstiileissä ja kaikenlaisissa eristeissä.

Meno ei juuri muutu ylöspäin mentäessä. Vaikka asiaa ei juuri mainosteta, muovia on lähes kaikissa rakennustuotteissa ja usein sielläkin, missä ei luulisi. Esimerkiksi ilmansulkupapereissa, paperitapeteissa sekä liima-aineena kaikenlaisissa eristelevyissä. Siis myös selluvilla- ja pellavapohjaisissa.

Paljon jää samalla arvailun varaan koska tietoa tuotteissa lymyilevistä muoveista voi olla vaikea saada. Arkkitehdit ovatkin toivoneet järjestelmää, missä valmistajat velvoitettaisiin liittämään tuotteisiin samankaltainen kattava tuoteseloste, mitä käytetään elintarvikkeiden yhteydessä. Tähän lienee matkaa, tässä vaiheessa valmistajat eivät välttämättä avaa tuotteiden tarkkaa sisältöä edes kysyttäessä.

Moni on kuitenkin todennut, ettei nykyrakennuksia voida toteuttaa ilman muovia. Tätä tarvitaan välttämättä esimerkiksi sähköjohtojen ja -laitteiden eristeissä eikä ainetta lisätä muuallekaan turhan takia. Muovien avulla tuotteisiin saadaan monia tarpeellisia ominaisuuksia.

Muovi kuitenkin myös hankaloittaa materialien kierrätystä ja lisää esimerkiksi pinnoista irrotessaan mikromuovin määrää. Tosiasia samalla on, että moni edelleen käytössä oleva laaturakennus on tehty ennenkun muovia oli edes keksitty.

Suomesa tutkitaankin nyt mahdollisuuksia siirtyä ”muovipihiin” rakentamiseen, missä muovin käyttö olisi nykyistä maltillisempaa. Asiassa on mukana myös ARA, joka tutkii asiaa omassa pilottikohteessaan.

Projekti  on Lahden vanhustensäätiön suunnitteluvaiheessa oleva puukerrostalo, jonka seinä kootaan pystyrankarakenteisista suurelementeistä.

ARA:n rakennuttamispäällikkö Vesa Ijäs toteaa, että tuntumaa muovien käyttöön haetaan laajalti projektiin osallistuvilta toimijoilta. Muovin käyttöä omalta kohdaltaan miettivät tilaaja, tämän konsultti, urakoitsija sekä rakenneosatoimittaja.

Nopeimmin tuloksia lienee odotettavissa työmaavaiheessa paljon käytettävän pakkausmuovien kohdalla. Nämä on jo nyt tunnistettu matalalla roikkuvaksi hedelmäksi, missä toimintojen suhteellisen helpolla järkeistämisellä aikaan saataisiin tuntuvia parannuksia. Kertakäyttöisistä suojakalvoista ollaan ehkä siirtymässä muovipihimpään pakkaamiseen.

 

VEROKARHU HAKOTEILLÄ

Tein viime viikolla juttua kantaverkkoyhtiö Fingridin osuudesta sähkön siirtomaksuissa. Kuluttaja maksaa sähkön siirtohinnassa paitsi paikallisen verkkoyhtiön, myös tämän ”yläpuolella” olevan kantaverkon palveluista. Näin varsin monessa tapauksessa tietämättään; paikallinen verkkoyhtiö lisää kantaverkon kustannukset omaan laskuunsa ilman, että ravintoketjun pohjalla oleva kuluttaja törmää missään Fingridin nimeen.

Haastattelemani verkkoyhtiöt eivät kuitenkaan nähneet Fingridiä syypäänä siirtohintakatastrofile. Kantaverkon aiheuttamia kustannuksia pidettiin kohtuullisina ja Fingridin palveluja laadukkaina. Siirtomaksun kallistumisen mustana sydämenä nähtiin rajusti kiristynyt verotus.

Verotuksen painopisteen siirtäminen tuloverotuksesta kulutuksen verottamiseen on ollut jo pitkään poliittisessa nosteessa. Kulutuksen verottaminen on nähty likipitäen ekotekona ja sähkökaupassa sana on tullut toden teolla lihaksi.

Konkretiaksi on samalla muuttunut se, että kulutuksen verottaminen ei tarkoita  turhan tuhlailun kalliiksi tekemistä ja rikkaitten rankaisemista. Sähkön tapaisen välttämättömyyshyödykkeen verotus iskee samalla voimalla rikkaisiin ja köyhiin. Eläminen tulee yksinkertaisesti kalliimmaksi eikä suuntaa muuta se, että sähköä tarvitaan jatkossa entistä enemmän myös lämmön tuottamiseen sekä liikkumiseen.

Samanaikaisesti julkisuuteen nousee yksi toisensa jälkeen tapauksia, joissa kansainvälisesti toimivat yhtiöt keräävät muhkeita tuottoja maksamatta näistä veroa lainkaan. Viimeisimpiä esimerkkejä tästä Caruna ja hoivapalveluyritys Esperi Care, joiden molempien omistajat varmaan ihmetelevät voiko tämä olla näin helppoa. Voitot on saatu kotiutettua ilman veroja omistajalainojen koroilla eli todella simppelillä tempulla.

Konsernilainat ovat hyvin tunnettu porsaanreikä, jonka tukkimista esimerkiksi kansalaisjärjestö Finnwatch on vaatinut jo syksyllä. Moni muukin on varmasti miettinyt asiaa, mutta mitään ei ole tehty. Miksei verokarhu kerää hunajaa sieltä, missä tätä olisi toden teolla tarjolla?

HELSINKI HALUAA MALMIN LENTOKENTTÄALUEEN TONTTIMAAKSI, PILOTIT EIVÄT NÄE HANKKEESSA JÄRJEN HÄIVÄÄ

Rajuun kasvuun valmistautuva Helsinki haalii tonttimaata mistä vain voi. Kaupunki on iskenyt silmänsä myös Malmin lentokenttään, jonka vuokrasopimus on katkolla ensi vuonna. Pilotit halutaan ajaa muualle ja alue ottaa asuinkäyttöön.

Muuttohaluttomien ilmailijoiden ohella ongelmana on maaperä. Alue on suurelta osin märkää,  pehmeää savimaata, missä pohjavesi nousee pintaan asti. Kaupungin teettämän teknisen selvityksen mukaan maaperän vahvistamiseen ja pilaantuneen maan kunnostukseen kuluisi arviolta noin 300 miljoonaa euroa, katujen ja puistojen rakentamiseen 150 milj., julkisiin rakennuksiin noin 50 milj. Rahaa siis palaisi yhteensä noin puoli miljardia euroa.

Muutama vuosi sitten tehdyssä selvityksessä todetaankin, että ”yleiskaavaluonnoksen mukainen kerrosala (1,2 milj. k-m2) ei ole riittävä Malmin lentokentän alueen taloudellisen toteutettavuuden kannalta ja maankäytön tehostamista tulisi jatkosuunnittelussa tarkastella.”

Näin on sitten ilmeisesti tehtykin, koska kaupungin edustajat pitävät hanketta taloudellisesti järkevänä eikä rakennuspaikkaa nähdä edes erityisen huonona.

Malmin lentokenttäyhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen on eri mieltä. Hän ei näe hankkeessa mitään järkeä.

Hyvösen mielestä kaupungin käytössä on jo nyt aivan tarpeeksi tonttimaata, joka sopii  asuinrakentamiseen paljon Malmia paremmin. Hyvönen ei voi ymmärtää, miksi asuinaluetta pitäisi rakentaa juuri Malmin märkään länttiin, missä vetelään saveen uppoaa puoli miljardia veroeuroa ennenkun ”varsinaista” rakentamista paalutuksineen päästään edes aloittamaan.

-Paljon parempia alueita on Helsingissäkin minkä lisäksi hyvää rakennusmaata saadaan tuntuvasti  lisää kun pk-seudulla siirrytään yhteiseen yleiskaavaan.

Hyvönen epäilee samalla alueen ylläpidossa törmättävän karvaisiin yllätyksiin.

Hän perustelee epäluuloa läheisellä Falkullan alueella, missä taloja rakennettiin samankaltaiseen maaston. Rakennusten painumattomuus yritettiin varmistaa maaperän stabiloinnilla.

-Nyttemmin alueen talot ovat painuneet, vesi- ja sähköjohdot katkeilleet.

-Itse en rakentaisi yhtään mitään Malmin tapaiselle alueelle, missä jo lumihangen paino saa maan aaltoilemaan.

HUIKEAA KASVUA

Myös Helsingin kasvuodotukset ovat Hyvöselle vaikeaa nieltävää. Vaikka kaupungistuminen ei ole mikään uskonasia, kuten Vapaavuori totesi, kasvukertoimet ovat kaupungin exeleissä Hyvösen mielestä  jokseenkin vinksallaan.

Helsinki varautuu rankkaan maahanmuuttoon pohjautuvaan, nopeimman kasvun skenaarioon.

-Kasvuodotus on niin valtava, että tämän toteutuminen edellyttää lähes koko Suomen väestönkasvun keskittymistä Helsinkiin.

Joku tulee pettymään.

-Kumma kyllä myös Vantaa, Espoo, Kuopio, Tampere ja moni muukin kaupunki luulee kasvavansa tulevaisuudessa.