HELSINKI DESIGN WEEK ESITTELI LIUKKAASTI LIIKKUVAN KAUPUNGIN

Aikojen merkit on asetettu silmiemme eteen, proosallisesti makkaratalon ja Stockmannin väliselle kävelykadulle. Helsinki design weekin myötä paikalla on kaksi näyttelytyötä, jotka kertovat jotain olennaista uuden ajan kaupungista. Ja sen asukkaista.

Rautatieasemalta tultaessa ensimmäinen näyttelytyö on arkkitehti Marco Casagranden ”tikku”. Jämäköistä clt-levyistä on tässä tapauksessa koottu kolmikerroksinen rakennus, jonka ylin lattiapinta on eräänlainen kasvihuone. Etäisesti maitopurkkia muistuttavan tikun pohjapinta-ala on niin kapea, että rakennus  mahtuu parkkiruutuun. Eli ruutuun, jonka standardimitat ovat samat kaikkialla maailmassa. Levyistä kasattava rakennus on periaatteessa helppo koota, purkaa ja pystyttää uudelleen kaikkialle, missä tilaa löytyy vapaan parkkipaikan verran. Liikkuvuutta lisää sekin, että kuivakäymälällä ja aurinkopaneeleilla varustetussa tikussa voi selvitä ainakin lämpimillä keleillä vaikka rakennusta ei liittäisi  kaupungin infraan.

Pienestä pinta-alasta huolimatta kerrosneliöt riittävät Casagranden mukaan perusasumiseen etenkin kaupungissa, missä kaikki palvelut odottavat käyttäjäänsä heti ulko-oven takana. Talossa ei tarvita tilaa saunalle ja kuntosalille jos nämä ovat tarjolla kadun toisella puolella.

Tikun jälkeen vastaan tulee tanskalaisen studio Space10 ja arkkitehtien Sine Lindholmin ja Mats-Ulrik Husumin ”growroom”. Rakenne on eräänlainen hyllyistä koottu, avoin iglu, jonka sisällä aikuinen mahtuu seisomaan. Hyllyt toimivat lavoina, jotka on täytetty kasvien kasvatuslaatikoilla. Rakennelman sisällä tuntuukin kuin istuskelisi puutarhassa vaikka tila sijaitsee keskellä Helsinkiä.

Tekijöiden mukaan teoksella tutkitaan mahdollisuutta tuottaa omavaraisesti ruokaa myös kaupungissa. Erityisen kiitosmaininnan ansaitsee suunnitelman avoin data ja se, että tekijät rohkaisevat itse kutakin tekemään omia muunnelmiaan teemasta.

Vaikka kaupunki ei aikuisten oikeasti ole se paikka, missä jokapäiväinen leipä tuotetaan, idea ei ole aivan turha. Muutaman metrin korkeuteen nousevaan rakennelmaan on mahdollista saada aika monta neliötä ”puutarhaa” myös ahtaammassa ympäristössä.  Tilanne voi olla tällainen myös monen ok-talon pihalla.

Nämä kaksi työtä kertovatkin paljon siitä, missä mennään. Vuosisatojen muistia kuiskailevat sukukartanot ja -tilat eivät ole nyt muotia, suunnittelun uusi kivijalka on tilapäisyys. Tämä tarkoittaa keveitä, pieniä, kätevästi siirreltäviä rakenteita.

Kuten aina, fyysisten rakennusten ja rakenteiden on vastattava asukkaiden elämäntapaa. Asukkaan uusi sosiaalinen arkkityyppi on liukkaasti liikkuva sinkku, jolla voi olla paljonkin kavereita muttei juurikaan sosiaalista liimaa. Hän vaihtaa sujuvasti parkkiruutua maailman megapolisten saaristossa, ottaen mukaansa talonsa ja jopa peltonsa.  Vain lievästi liioitellen.

Kaupungit voivat brändätä itseään miten tahtovat mutta niiden kaikkien on tarjottava asukkaalle sama, standardisoitu liittymäpinta. Vaikka kehitys tähän suuntaan on vasta alussa, mobiilia asumista kannattaisi ruveta harjoittelemaan myös Suomessa. Jos tähän ei varauduta suunnittelulla, elämä järjestää asian luonnonmenetelmällä.  Tämä tarkoittaa spontaanisti syntyviä slummeja, jotka voivat olla omalla tavallaan hyvinkin elinvoimaisia alueita.

Uto- vai dystopia, viisaammat miettiköön. Minä olen vain töissä täällä.

 

DSC09011

 

 

Mainokset

NORMIMEININGIN ULKOPUOLELLA

Henri Lokki on osallistunut asumisesta, rakentamisesta ja hyvästä elämästä käytävään keskusteluun harvinaisen konkreettisella tavalla. Mies rakensi ensin itselleen noin 15 neliön luomuhenkisen pienasumuksen, joka kulkee traktorin lavalla asukkaansa mukana paikasta toiseen. Viime kesänä oli vuorossa kurssi, jonka  osallistujat pääsivät rakentamaan samantapaisen ”kotosen”. Kurssilla käytiin läpi kaikki rakennusvaiheet runkotöistä pintakäsittelyihin ja talotekniikkaan.

Idealla taisikin olla tilausta. Kesän projektiin osallistui parisenkymmentä oppilasta, seuraava sessio on määrä järjestää taas ensi keväänä.

Lokki itse hahmottaa kodinrakennusprojektin viisausopillisesta lintuperspektiivistä. Hankkeen kivijalka on hänen mielestään filosofian ikiaikaisen peruskysymys hyvästä elämästä. Kodinrakentajan ensimmäinen tehtävä on näin omien, todellisten elämäntoiveiden pohtiminen, minkä jälkeen on mahdollista hahmotella millainen fyysinen rakennus näitä parhaiten palvelisi.

Tuuma ennen toimea on erityisen tarpeen silloin kun tähtäimessä on erityisen pieni asumus. Pienikin voi riittää jos rakentajalla on selkeä näkemys siitä, mitä hän todella haluaa ja tarvitsee.

Lähestymiskulma on valitettavan kaukana asunnonhankinnan tämänhetkisestä perusmätöstä. Henkistä maisemaa leimaa tässä ennemminkin nöyrä tyytyminen siihen, mitä rakennusteollisuus suvaitsee tarjota.

Omatoimiamatöörirakentamisen kipinä kytee kuitenkin kuin sissiliike viidakossa. Eikä kipinän kantajaa ole helppo tunnistaa päältäpäin. Lokin mukaan kesän kurssin osallistujat olivat yllättävänkin monenkirjava joukko, josta oli vaikea löytää yhteistä nimittäjää. Ainakin ikähaitari oli laaja, nuorin tekijä oli 19 -vuotias, iso osa kurssilaisista yli viidenkympin. Osallistujia kiinnostivat tyypillisesti idean uutuus, asumuksen myrkyttömyys sekä taloudellinen edullisuus.

Tämänkaltaista värähtelyä lienee ilmassa paljonkin. Vaikka kaupungin palveluissa on vahvaa vetovoimaa, myös ikioma, taloyhtiöstä riippumaton koti houkuttelee monia. Etenkin jos tämän hankkiminen ei merkitse elinikäistä velkavankeutta.

Teknisesti pienkotien rakentamisessa ei olisi mitään ongelmaa, iso mutka matkassa on lähinnä 1950 -luvulle jämähtänyt kaavoitus. Jos pienkoti ei ole traktorin lavalla, rakennus tarvitsee alleen saman mittakaavan edullisen tontin. Näitä ei ole toistaiseksi juuri tarjolla, mikä syökin tehokkaasti idean taloudellisen järkevyyden. Kaupungista ei kannata osaa 1100 neliön tonttia ja tähän sisältyvää kallista rakennusoikeutta ja tuoda paikalle 20 neliön taloa.

Lokki kuitenkin uskoo tonttitarjonnan reagoivan kysynnän paineeseen. Kunnilla ei lähtökohtaisesti ole motiivia tehdä rakentamista hankalaksi minkä lisäksi muutosta voi vauhdittaa poikkeuslupien myöntämisen siirtyminen  ely-keskuksilta kunnille.

Ensi kevään kurssilla oppilaat rakentavat näillä näkymin autolla vedettävän asumuksen. Lokin mukaan kiinnostusta olisi myös kelluviin tai jopa puuhun rakennettaviin koteihin.

Eli jotain tapahtuu myös normimeiningin ulkopuolella. Ja hyvä niin.

AALTOPUU TARJOAA JÄREÄN LEVYN ILMAN LIIMAA

Järeiden puulevyjen markkinoille on ilmestynyt uusi tulokas. Aalto Haitek -niminen yritys on esitellyt patentoimansa ”aaltopuun”, missä levy kootaan vierekkäin asetelluista lankuista tai laudoista.

Puiden kylkiin on työstetty tässä pituussuunnassa kulkevat, loivan aaltomaiset urat. Levyä koottaessa kappaleet asetellaan vierekkäin ja puristetaan nipuksi poikkisuunnassa kulkevilla terästangoilla, joiden päissä on mutterit. Puristuksen myötä vierekkäisten kappaleiden urat lukittuvat toisiinsa minkä ansiosta levyn kiinnitykseen ei tarvita lainkaan liimaa.

Aalto Haitekin toimitusjohtaja Janne Honkala kertoo aaltopuun olevan hänen setänsä Tapani Honkalan innovaatio. Idea ei ole uusi, keksintö syntyi jo 17 vuotta sitten mutta pysyi pitkään vain keksijän omassa käytössä. Nyt aaltopuun kaupallistamiseksi on perustettu yritys, jolla on suuria suunnitelmia.

Janne Honkalan mukaan konseptia voidaan soveltaa hyvin eri mittakaavoissa, lasten rakennuspalikoista teollisuushalleihin. Yhtenä ilmeisenä sovellusalueena hän näkee asuinrakennusten seinät, lattiat ja välipohjat, jotka voidaan toteuttaa yksinkertaisena puurakenteena ilman liimaan sisältyviä teknisiä ja terveydellisiä riskejä.

Aaltopuun urat voidaan työstää myös kaareviin puihin tätä varten kehitellyn työstökoneen avulla. Tämä mahdollistaa myös siltojen toteuttamisen aaltopuusta. Aaltopuusta koottava kaarisilta on hänen mukaansa hinnaltaan edullinen ja erittäin kantava. Kevyen rakenteen ansiosta tämä voidaan tarpeen vaatiessa myös purkaa ja siirtää toiseen käyttöpaikkaan.

Honkalan mukaan aaltopuun kantavuus on muodon takia lähtökohtaisesti parempi kuin esimerkiksi liimapalkin. Näin siksi, että aalto jakaa pistemäisemmänkin kuorman tasaisemmin levyyn. Asiasta haetaan parhaillaan kättä pitempää näyttöä asiantuntijavoimin.  20 cm:n paksuinen levy on parhaillaan lähdössä  rasitustesteihin Tampereen teknilliseen yliopistoon.

Aaltopuun kehittelyssä on kokeiltu myös terävämpiä ja kulmikkaampia muotoja. Voittajaksi valikoitui kuitenkin loiva aalto koska terävämmät ja piikkimäisemmät kulmat pyrkivät murtuilemaan tilanteessa, missä kappaleet pääsevät hivenen liikkumaan suhteessa toisiinsa. Honkalan mukaan aaltomuoto estää kuitenkin myös tällaisessa tilanteessa rakenteen läpi ylettyvien rakojen syntymisen.

KONTTIKOTI MUUTTAA MUKANASI ULKOMAILLE

Kodin tekeminen merikonteista ei ole enää uusi ajatus. Esimerkiksi Hollannissa käytössä on jo paljon merikontteihin toteutettuja asuntoja ja jopa asuntoloita. Uutinen ei ole sekään, ettei konttiasumisen tarvitse olla mitään ankeaa hätämajoitusta. Tila voidaan varustella hyvinkin laadukkaaksi tarpeen ja resurssien mukaan.   Kyse on perimmältään tilamoduulista, jonka kantava runko on tehty metallista. Ei sen kummempaa.

Konttikotien ideaan on otettu tuntumaa Suomesssakin mutta siirtyminen ajatuksesta tekoihin on jäänyt vaatimattomaksi.

Kontteja varustavan ja myyvän MCY:n teknisellä jotajalla Panu Kostamoisella on oma kontaktipintansa asiaan. Suurin osa yrityksen toimittamista konteista menee kone- ja laitetiloiksi, mutta kysyntää on ollut myös toimisto- ja esittelytiloilla. Näiden lisäksi yritys on jo suunitellut merikontteihin tehtäviä asuntoja, joita ei kuitenkaan ole toimitettu asiakkaille vielä yhtään.

Kostamoinen kertoo hankkeiden lopahtavan tyypillisesti hankalaan lupamenettelyyn. Moni potentiaalinen asiakas hyytyy jo luvitukseen liittyvän tiedon hankkimisen hankaluuteen. Monessa tapauksessa paikalliset viranomaiset eivät itsekään tiedä vastauksia kansalaisten kysymyksiin, mitä voidaan pitää vähintäänkin kohtuuttomana.

Tämän lisäksi päätökset voivat vaihdella ääripäästä toiseen kunnasta riippuen. Yrityksessä on saatu kokemusta tästä esimerkiksi puutarhamyymälöiden yhteydessä. Nämä ovat rakennelmia, jotka koostuvat  neljän kontin kompleksista.

Yhdessä kunnassa rakennelma voidaan torjua täysin, toisessa asiassa ei ole mitään ongelmaa. Jossain tapauksissa viranomaisten mielenmaisema voi vaihdella tuntuvasti jo naapurikunnissa.

Konttikodeista kiinnostunut asiakaskunta ei ole Kostamoisen mukaan ollut aivan sitä, mitä äkkipäätä luulisi. Opiskelijoiden sijaan asiasta ovat olleet kiinnostuneita perheet.

Yksi mielenkiintoinen tapaus oli työn perässä Portugaliin muuttava nuori perhe, joka halusi ottaa mukaansa kolmesta kontista koostuvan asunnon.  Tämäntapaiseen elämäntyyliin tai -vaiheeseen merikonttikoti onkin omiaan. Jos laatikkoon ei ole tehty ylimääräisiä aukotuksia, standardimittainen merikontti voidaan laivata ulkomaille muun kansilastina kulkevan konttirahdin joukossa. Rahtikustannukset pysyvät tällöin Kostamoisen mukaan hyvinkin kohtuullisina.

Asuinkäyttöön tuunatussa kontissa aukotuksia yleensä on, jolloin kontti on sijoitettava laivassa tiettyyn paikkaan. Tämä lisää kustannuksia, mutta on silti edelleen mahdollista.

Konttikotien ohella markkinoilla on myös muita siirtokelpoisia asuntomoduuleita. Näiden kehitystä myös Suomen ulkopuolella kannattaakin pitää silmällä. Siirrettävän moduulikodin konsepti voi haastaa kohta yllättävän terävästi perinteiset kiinteistöt. Edes Suomen byrokratia ei voi loputtomiin pysäyttää elinvoimaisia uusia ratkaisuja, jotka vastaavat tämän päivän todellisiin tarpeisiin.

SYDÄNPUU ESITTELEE UUDEN TAVAN RAKENTAA PUUKERROSTALO

Seinäjoelle on nousemassa ”Lakean tuohi” -niminen puukerrostalo, joka ensiesittelee mielenkiintoisen rakennuskonseptin. Asunnot ovat puurakenteisia tilamoduuleita, kylpyhuone-elementit erillisiä, itsekantavia  betonimoduuleita.

”Sydänpuu” -konseptissa betonirakenteiset kylpyhuoneet kootaan ensin päällekkäin torniksi. Tämän jälkeen asennetaan paikoilleen puurakenteiset asuintilamoduulit tornin jäädessä tavallaan talon sydämeksi.

Kaikki talon tarvitsema talotekniikka ja putkistot tuodaan ylös betonimoduulien sisällä olevaa hormia pitkin. Tämä tarkoittaa Lakean Tuohessa veden ja viemäröinnin ohella myös lämpöä, joka jaetaan asuntoihin lattialämmityksenä. Rakennus voidaankin suunnitella niin, että putkistoihin ja tekniikkaan päästään käsiksi suoraan rappukäytävästä, asuntoihin menemättä. Tämä helpottanee huolto- ja remonttitöitä sekä mittauksia niin ylläpidon kuin asukkaidenkin kannalta.

Kylpyhuone-elementin pohja on 100 mm:n kuppimainen laatta, joka sisältää lattialämmityksen, viemärit ja muun varustelun. Seinät ovat väribetonia, johon on asennettu sähköputkitukset ja hanakulmarasiat. Paketin lujuus on varmennettu pulttiliitoksilla.

Lakea Oy:n tekninen johtaja Veikko Jokimäki kertoo konseptin helpottavan puisten elementtien rakentamista, kuljetuksia ja nostoja sekä antavan enemmän vapautta pohjapiirustuksen suunnitteluun. Puuelementin käsittely lieneekin helpompaa jos raskas betonimoduuli ei ole vaikuttamassa sen tasapainoon. Kylpyhuone voidaan samalla kuljettaa tehtaalta suoraan asennuspaikalle, kierrättämättä tätä tilamoduulien valmistuspaikan kautta.

Jokimäki näkee etuna myös sen, että päällekkäiset elementtikustannukset poistuvat. Koska kylpyhuonemoduulin neliöt eivät peitä asuintilamoduulin neliöitä, näitä ei tarvitse ostaa tavallaan kahteen kertaan.

Lakean Tuohelle on tässä vaiheessa haettu rakennuslupa, rakennustöiden on määrä alkaa syksyllä. Kuusikerroksisen talon arvioidaan valmistuvan vuonna 2018.

Innovaatio on yksi esimerkki teolliseen puurakentamisen heräilystä myös Suomessa. Kohteessa saadaan toivon mukaan kokemusta ja osaamista uudesta puurakentamisesta ja ajan myötä myös näiden pitempiaikaisesta toimivuudesta. Aika näyttää esimerkiksi sen, kuinka kahdesta eri materiaalista kootut rakennusosat saadaan pelittämään yhdessä materiaalien erilaisesta elämisestä huolimatta. Uutta kokemuspääomaa on luvassa myös ylläpidosta ja remonteista.

poika miettii

RM-logo_ovaali

OHJE EI OLE MÄÄRÄYS

Rakentamisen ohjaukseen odotetaan isoa päivitystä ensi vuoden alussa. YM on jo julkilausunut tähän liittyviä kauniita tavoitteita. Näitä ovat sääntelyn selkeys, soveltamisen yhtenäisyys sekä, ehkä kaikkein tärkeinpänä, sääntelyn vähentäminen.

Kiitettävä pyrkimys on myös määräysten ja ohjeiden nykyistä selvempi eriyttäminen toisistaan.

Tämä on erityisen tarpeellista nyt kun ohjeiden laatiminen on siirtynyt virkamiehiltä teollisuudelle. Pukista on todellakin tullut kaalimaan vartija jos ohjeet otetaan käytännön rakennusvalvonnassa määräyksinä kuten valitettavan usein tapahtuu. Epämääräinen käsitys siitä, mitä laki todella vaatii on painanut sekä uudis- että korjausrakentamista. Asiasta ovat kärsineet rakennuttajien ohella suunnittelijat, joiden toimenkuvaan on kuulunut ainainen spekulointi paikallisen rakennusvalvonnan tulkinnoista. Lainsäädäntöneuvos Kirsi Martinkaupin mukaan dead line painaa nyt tiukasti YM:n väkeä. Akuuttina tavoitteena on saada valmiiksi ohjauksen kova ydin eli varsinaiset rakennusmääräykset.

Tulevaisuudessa Suomen rakennusmääräyskokoelmaa ei paineta paperille, kaikki ohjaukseen liittyvä tieto halutaan selkeästi jäsenneltynä nettiin. Ensimmäisessä vaiheessa tämä tarkoittaa sivua, missä näkyy itse asetus sekä tämän perustelu,uistio. Myöhäisemmässä vaiheessa sivuun on määrä saada linkki myös YM:n ohjeisiin, jotka on eriytetty  omaksi dokumentikseen.

Myös Martinkauppi on huomannut ohjeiden ja määräysten sekoittumisen käytännön rakennusvalvonnassa. Yksi hankala alue on ollut korjausrakentaminen; projekteissa on ollut epäselvyyttä siitä, minkä ajan määräyksiä kohteessa olisi noudatettava. Tämä on yksi niistä asioista, jotka halutaan tehdä päivitetyssä ohjauksessa selväksi ja samalla kaikille yhteiseksi. Ohjausta vinouttaa helposti se, että samat määräykset koskevat yhtä lailla isoa kaupallista rakentamista kuin pientä, omaan käyttöön tarkoitettua privaattirakentamista. Jälkimmäisessä päätösvaltaa pitäisi jättää rakentajalle paljon enemmän.

Ihmiset haluavat myös kodeiltaan erilaisia asioita eikä kaikkia voi pakottaa samaan muottiin. Yksi haluaa asua syvällä teknologian syleilyssä, toinen kaipaa luomuhenkistä taloa vaikka tämän laskennalliset  ominaisuudet eivät vastaisi nykymääräyksiä. Valinnanvapauden tosiasiallinen kieltäminen kireitten teknisten raja-arvojen avulla on yksilönvapauden ja aikuisuuden loukkaamista.

Ohjeet ja suositukset voivat olla mitä tahansa mutta pakon annostelussa pitäisi olla todella varovainen. Ohjauksesta on pirullisen helppoa liukua vallan väärinkäyttöön.

poika miettii

RM-logo_ovaali

DATAN UUDET SIIRTOVERKOT VAUHDITTAVAT ANTUROINNIN LAAJENEMISTA

Teollista internetiä ja tämän kainalossa myös rakennusten anturointia vauhdittaa Suomessa nyt pari uutta dataa välittävää järjestelmää. ”Perusnetti” on saamassa rinnalleen Sigfoxin ja LoRa:n, jotka eivät varsinaisesti kilpaile perinteisen verkon kanssa. Tulokkaat on optimoitu palvelemaan nimenomaan mittausdatan välittämistä. Esimerkiksi videostreamiin verrattuna välitettävän datan määrä on tällöin vähäinen ja lähetys  voidaan toteuttaa harvakseltaan toistuvina purskeina. Yhtenä etuna on erittäin vähäinen virrankulutus.

Kun yhtälöön lisätään vielä anturointiin liittyvän teknologian tuntuva halpeneminen ei ole ihme, että olosuhdevalvontaa ilmestyy nyt hyvää vauhtia monenlaisiin kohteisiin.

Oma lukunsa on lisäksi uudet liiketoimintamallit, joiden avulla suurtakin yleisöä yritetään saada nyt innostumaan anturoinnista. Tätä on pureskeltu kosteusanturointia tarjoavassa MATOlog -palvelussa. Itse laite on suunnilleen tupakka-askin kokoinen kotelo, jonka sisällä olevat anturit mittaavat lämpötilaa ja kosteutta. Mittaustieto välitetään LoRa -teknologian avulla palvelimelle, missä tuloksista lasketaan ilman suhteellinen kosteus ja arvioidaan tästä seuraava homeriski VTT:ssä kehitetyn ”homemallin” pohjalta. Tulos visualisoidaan kartalla, joka näyttää käyränä sekä historiatiedon että tämänhetkisen tilanteen. Värikoodit sekä viivan sijoittuminen kartalle kertovat mittauspisteen homehtumisriskin.

Yksinkertainen, yhdestä pisteestä tehtävä mittaaminen ei tietenkään kerro paljoakaan normaalin asuinrakennuksen kosteusteknisestä toiminnasta. Seurantaa tarjotaankin tässä vaiheessa esimerkiksi veneisiin, asuntovaunuihin ja kesämökkeihin.

Kaikki nämä ovat kohteita, joissa kosteusseurantaa olisi vaikeaa toteuttaa perinteisillä eväillä. Kohteissa ei aina ole sähköä eikä mittalaitteitten akkujen jatkuva lataaminen tai paristojen vaihtaminen ole käytännössä mahdollista. Seuranta on tullut mahdolliseksi koska anturin ja lähettimen paristo kestää viidestä kymmeneen vuotta. Paristoa ei voi vaihtaa, potkun loputtua koko laite on tiensä päässä.

Kaupallinen konsepti perustuu siihen, että tiedonsiirto sisältyy laitteen hintaan. Sim-korttia ei tarvita eikä käytöstä aiheudu kustannuksia; käyttäjä ostaa mötikän, asentaa sen paikoilleen ja käy tämän jälkeen netin kautta katsomassa kohteen tilaa kuvaavaa sivua milloin mielii.

Tämä lienee vasta alkua. Jo läheisessä tulevaisuudessa on syytä odottaa jos jonkinlaisia anturointiin ja teknisiin datansiirtoverkkoihin perustuvia seurantavirityksiä. Mahdollisuudet ovat mielenkiintoisia mutta asiakkailtakin vaaditaan tässä pyörityksessä paljon. Monessa tapauksessa mittaustuloksista on todella pitkä matka näiden merkityksen ymmärtämiseen.

poika miettii

RM-logo_ovaali