Selluvillaeristettä valmistavan Termex-Eriste Oy:n kehitysjohtaja Pasi Typpö katsoo rakennusmääräysten kohtelevan luonnonkuitueristeitä hyvinkin epäreilusti. Palomääräysten mukaan vaativammissa paloluokissa puurunkoisessa rakennuksessa ei saa käyttää palavasta materiaalista tuotettua lämmöneristettä, mikä sulkee käytännössä pois pelistä kaikki eloperäiset materiaalit. Selluvillan ohella puun, oljen jne.

Asia on nousemassa hyvinkin tärkeäksi rakentamisen painottuessa yhä enemmän kaupunkeihin, missä kohteissa on usein enemmän kuin kaksi kerrosta. Talot ovat tällöin juuri näitä vaativampien paloluokkien kohteita, joiden runkomateriaalina on samalla yhä useammin puu. Typön mielestä  eloperäiset eristemateriaalit pelataan pois taloudellisesti tärkeästä kaupunkirakentamisesta palomääräysten avulla potin jäädessä näin perinteisen mineraalivillateollisuuden haltuun.

Kritiikin kärkenä on, ettei eristemateriaaleja rajoittaville määräyksille ole mitään asiallisia perusteita. Typpö näkee määräyksen taustalla sinänsä laillista lobbausvoimaa, jota ei ole pestattu suojaamaan yleistä etua. Vaihtoehtona olisi siirtyminen toiminnalliseen paloluokitukseen, mikä käytäntö on nytkin voimassa esimerkiksi USA:ssa ja monissa Euroopankin maissa. Määräykset asettavat tällöin paloturvallisuuden laatutason yritysten kehittäessä keinot, joilla tähän päästään. Konsepti vähentää protektionismia ja antaa tilaa vapaalle kilpailulle.

Typön mukaan vaadittava turvallisuustaso saavutettaisiin myös selluvillalla ja mahdollisesti monilla muillakin eloperäisillä ratkaisuilla. Selluvillan tapauksessa materiaali palaa eristeessä olevan hapen niukkuuden sekä paloa hillitsevien aineiden takia hitaasti kytemällä. Hän vertaa palotapahtumaa paperin polttamiseen. Vaikka yksittäinen paperiarkki palaa rajuna roihuna suljetun kirjan polttaminen on jo vaikeaa.

Paloturvallisuutta lisää samalla se, että materiaali ei sula eikä menetä tilavuuttaan tulipalotilanteessa. Rakenteisiin ei tällöin synny paloon arvaamattomasti vaikuttavia tyhjiä taskuja. Typpö valmistelee yhteistyökumppaniensa kanssa polttokoetta, joka todistaisi selluvillalla eristetyn rankarakenteen paloturvallisuuden. Toiminallisen tehokkuuden todistaminen ei tietenkään muuta mitään niin kauan kun määräykset määrittelevät materiaaleja eikä tehokkuutta.  Esityksellä halutaan kuitenkin luoda painetta päättäjien suuntaan nykyisen ohjauskäytännön muuttamiseksi.

 

poika miettii

RM-logo_ovaali

Jan Vaapaavuori puhui asiaa todetessaan, että kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys. Pormestariehdokas pitää pääkaupungin kasvua vääjäämättömänä, minkä pitäisi näkyä myös asuntojen rakentamisessa. Reseptit ja uudet avaukset ikuisuusongelmaan jäivät kuitenkin vähäisiksi. Viestinä oli, että tehdään sitä mitä ennenkin mutta enemmän.

Kokelas sanoi harvinaisen selkeästi äänen myös sen, että Suomessa on tehty tietoinen päätös olla rakentamatta liian halpoja asuntoja.  Logiikkana on, että tämä johtaa slummien ja ehkä gettojen syntymiseen, mitä kukaan ei halua.

Kaupungistuminen on ymmärretty jo pitkään megatrendiksi, joka pitää otteessaan koko maailmaa. Vaikka alueet ja yhteiskunnat olisivat kuinka erilaisia suunta on kaikkialla sama. Ilmiö on jonkinlaista historian syvävirtaa, joka ei ohjaudu pelkästään talouden perusteella. Lajin mittakaavassa olemme gettoutumassa. Ihminen pakkautuu nyt kaupunkeihin eikä tämä ole kenenkään päätös.

Toinen megatrendi on varallisuuden kasaantuminen entistä pienemmälle eliitille ja valtavien väestöjen altistuminen köyhtymiselle. Ihmiset voivat toki puuhailla mitä lystäävät mutta entistä harvemmalla on mitään todellista myytävää. Tämä johtaa lopulta köyhtymiseen vaikkei tämäkään ole kenenkään päätös.

Ilmiselvä todellisuus kannattaisi ottaa huomioon myös rakentamisessa ja sen ohjauksessa. Vaikka slummien syntymistä on syytäkin välttää, asuntotuotannossa ei ole järkeä jos hinnat ja vuokrat rajaavat liian ison osan väestöstä pelin ulkopuolelle. Nimenomaan tämä johtaa juuri slummisen syntymiseen. Jos ihmisillä ei ole varaa ”viralliseen” asumiseen, elämä ratkaisee ongelman omatoimisella rakentamisella kaiken ohjauksen ja usein infrastruktuurinkin ulkopuolella. Helsinki ei pysy pelkästään varakkaan väen idyllinä pitämällä asuntojen hinnat korkealla, köyhyys löytää tiensä sinnekin. Näin on käynyt kaikkialla muuallakin.

Nyt ei pitäisi torjua ideoita ja innovaatioita, jotka tähtäävät nimenomaan erittäin halpaan mutta säädyllisen laadukkaaseen rakentamiseen. Kokeilujen ja uusien avausten tiellä olevia esteitä sekä rakennusmääräyksissä että kaavoituksessa pitäisi ruveta purkamaan nyt kun ohjauksesta vielä piitataan. Edessä on trumpilaisittain sanottuna ”suon kuivaaminen”, missä ei kannattaisi viivytellä.

 

poika miettii

RM-logo_ovaali

Pitkälti sähköautoilun innoittama akkuteknologian kehitys voi näkyä kohta myös kodeissa. Teslan Nevadaan rakentamassa ”gigafactoryssä” tuotetaan jo nyt kennoja, joita on määrä hyödyntää kotikäyttöön tarkoitetuissa powerwall 2 -akuissa. Powerwallit ovat 120 kg painavia litiumakkuja, jotka pystyvät säilömään 13,5 kWh:n sähkökapasiteetin. Yksiköistä voi koota yhdeksän akun patterin, joka tarjoaisi periaatteessa jo reilun 121 kWh:n sähkövaraston.

Kotiakku kelpaa suojaamaan kotia sähkökatkoilta, varaamaan sähköä halpoina tunteina sekä varastoimaan paikan päällä tuotettua aurinkosähköä. USA:ssa ensimmäiset laitteet on toimitettu asiakkaille helmikuun lopulla, Suomessa nämä ovat vasta ennakkotilauksessa. Ostoryntäystä rajoittanee laitteen hinta, joka on asennuksineen noin 7900 euroa.

Tämä on kuitenkin vasta alkua. Akkujen kehittelystä on kiinnostunut moni muukin kuin Tesla ja edessä häämöttänee merkittävää kehitystä. On syytä uskoa, että myös kotiakkujen suorituskyky paranee ja hinta halpenee.

Järkyttävän iso asia on nyt se, voidaanko kodin sähköhuolto perustaa kohta kokonaan akkujen varaan. Eli tarjoavatko akut lopulta mahdollisuuden irtaantua sähkön siirtoverkosta, minkä moni näkee enemmänkin riistoverkkona.

Siinä ja vasta siinä vaiheessa myös sähkön kotituotanto pääsee todella vauhtiin. Paneelien halpenemisesta huolimatta kotituotannon järkevyyttä syö pahasti se jos talo on joka tapauksessa liitettävä myös kalliiseen siirtoverkkoon. Kannattavuus päivittyisi tuntuvasti jos akut ja kotituotanto mahdollistaisivat verkosta irtaantumisen. Tämä saattaisi olla mahdollista Suomessakin jos aurinkosähkön tuotannon aukkopaikkoja täydennettäsiin esimerkiksi aggregaattisähköllä.

Toinen konsepti on käydä ostamassa sähköä kyliltä.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkönkäyttötekniikan professori Juha Pyrhönen kertoo ”leikkineensä ajatuksella” perheestä, joka ostaa viikon sähkönsä kauppareissun yhteydessä. Vielä nyt ajatuksen toteutumiseen on hänen mukaansa tosin matkaa.

Yksi keskeinen ongelma on akkujen paino, joka torppaa laitteiden liikuteltavuuden. Akkujen energiatiheys suhteessa massaan on yksinkertaisesti liian heikko.

Pienen kotitalouden vuotuisen sähkönkulutuksen ollessa 5000 kWh, sähköä tarvitaan viikossa noin 100 kWh. Tyypillinen litium-kobolttiakku varastoi sähköä 2 kWh/10 kg jolloin viikon kulutukseen tarvittaisiin noin 500 kg:n akku. Tätä on vaikea ottaa kainaloon kauppareissulle lähdettäessä.

Energiatiheyden, lataussyklien määrän ja latausnopeuden kehittelyssä ei kuitenkaan olla Pyrhösen mukaan törmätty luonnon asettamiin rajoituksiin. Keskeisiä ongelmia voidaan vielä ratkaista tuotekehittelyn avulla.

Pyrhönen pitää yhtenä mielenkiintoisena ajatuksena myös sähkön tuomista kotiin sähköautojen isoissa akuissa. Tämäkin lienee mahdollista periaatteessa muttei vielä käytännössä. Tarjolla ei ole vielä kohtuullisen tehokasta auton akusta — kotiakkuun latauskonseptia.

 

poika miettii

RM-logo_ovaali

Sähkömarkkinalaki sallii monopoliasemassa toimiville verkkoyhtiöille seitsemän prosentin tuoton verkkoon investoidusta pääomasta. Tuottoa ei arvioida vuosittain vaan muutaman vuoden ”valvontajaksoissa”.

Nyt kuluva valvontajakso kattaa vuodet 2016 – 2019. Kauden alussa Carunalla oli hyvitettävää edellisen jakson perusteella 36,5 miljoonaa euroa. Tästä voitiin kuitenkin vähentää tätä edeltävän jakson aikana toteutunut alihinnoittelu. Ynnäilyjen jälkeen nyt kuluvalle jaksolle jäi hyvitettävää 22,3 miljoonaa.

Ylijäämän hyvitys voidaan tehdä alentamalla siirtomaksuja tai investoimalla ylimääräinen pääoma verkkoon. Kaikissa tapauksissa tasaus on tehtävä seuraavan valvontakauden kuluessa, rahaa ei saa jättää odottamaan etäisemmässä tulevaisuudessa toteutettavia investointeja. Mikä on selvästikin hyvä asia.

Carunan asiakkuusjohtaja Katriina Kalavainen kertoo, että nyt kuluvalla jaksolla tehtävä hyvitys toteutetaan verkkoinvestoinneilla. Kuluttaja-asiamiehen kanssa käydyissä neuvotteluissa on sovittu, että asiakkaiden nauttima määräaikainen perusmaksualennus poistuu maaliskuun alussa mutta siirtohintoja ei koroteta kuluvana vuonna. Eikä siis myös lasketa.

Vaikka neljälle vuodelle jäi hyvitettävää yli 22 miljoonaa ja sen alussa toteutettiin paljon porua herättäneet  siirtohintojen korotukset, Caruna arvioi tuoton olevan alijäämäinen jakson lopussa -19. Syynä tähän ovat Kalavaisen mukaan raskaat verkkoinvestoinnit. Esimerkiksi vuonna 2015 näitä tehtiin 159 miljoonalla eurolla. Investoinnit tarkoittavat käytännössä lähinnä johtokatujen ylläpitoa, verkon älykkyyden lisäämistä sekä maakaapelointia. Rahaa palaa isolla liekillä nimenomaan maakaapelontiin, josta oli toteutettu vuoden -15 lopussa kolmasosa. Kalavainen ei halua arvioida lopullista maakaapelointiastetta mutta kertoo urakan kestävän vielä kymmenisen vuotta. Verkkoyhtiöitä pitää liikkeessä toimitusvarmuuslaki, jonka mukaan vuonna 2028 kaikkien asiakkaiden sähköhuollon on oltava varmistettu. Kaupungeissa sähkökatkot on rajattava maksimissaan kuuteen, haja-asutusalueilla 36 tuntiin.

Kymmenen vuotta on kuitenkin pitkä aika, jonka kuluessa toimialan toivoma siirtohinnoittelukonseptin muutos voi hyvinkin toteutua. Verkkoyhtiöt ovat jo pitkään halunneet siirtyä malliin, missä siirtohinnoittelu perustuisi asiakkalle rakennetun yhteyden laatuun, ei siirretyn energian määrään.

Asiakkaan maksamaan laskuun tällä lienee kuitenkin vain vähän vaikutusta. Yhtiöt tulevat keräämään tavalla tai toisella energiaviraston salliman tuoton, joka on jatkossakin suhteessa verkkoon investoituun pääomaan. Jos asiaa ajattelee siirtoverkkoon kohdistuvien vaatimusten kannalta, siirtomaksun numerot tulevat tuskin kaunistumaan.

 

poika miettii

RM-logo_ovaali

JOTAIN ROTIA KEMIKAALIVYÖRYYN

Posted: helmikuu 17, 2017 in Uncategorized

Muovimattojen kemikaalipäästöjä yritetään saada aisoihin Rakennusteollisuuden käynnistämällä laajalla hankkeella, jossa tutkimustyöstä vastaa Tampereen teknillinen yliopisto.  Monen sisäilmaongelman syyksi tiedetään jo entuudestaan liian kostean betonin tiivis pinnoittaminen. Tutkija Virpi Leivo Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoo hakusessa olevan nyt tarkempi ymmärrys siitä, mitä muovimateriaaleissa, liimoissa ja tasoitteissa sekä näiden rajapinnoissa tapahtuu kerrosten altistuessa kostealle, emäksiselle betonille. Selkoa on tarkoitus ottaa myös siitä, millaisia olosuhteita reaktiot edellyttävät.

Syvälle rakennusfysiikkaan ja kemiaan sukeltavassa aiheessa monimutkaisuus räjähtää helposti käsiin. Erilaisia yhdisteitä ja tuotemerkkejä on pilvin pimein ja uusia vyöryy markkinoille koko ajan. Kun tuotteita vielä yhdistellään keskenään mahdollisten rektioitten ja reaktioketjujen täydellinen hanskaaminen ei ole mitenkään mahdollista. Ei ainakaan rakennustyömailla.

Leivon mukaan hankkeessa pyritäänkin näillä näkymin hahmottamaan kategorioita, joihin ainakin eniten käytetyt tuotemerkit sijoitetaan kemiallisten ominaisuuksiensa perusteella. Luokittelun perusteella myös rakennustyömailla olisi helpompi tarkistaa, mitä tuoitemerkkejä voi käyttää yhdessä, mitä ei. Nähtäväksi jää, kuinka kattavaksi ja toimivaksi luokittelu lopulta saadaan.

Vaikka muovimattojen ja liimojen kemikaalipäästöt ovat riski ok-rakentamisessakin, eniten näistä on ollut harmia palvelurakennuksissa. Yksi syy tähän on teolliseen rakentamiseen usein liittyvä hosuminen, minkä takia betoni ei saa riittävästi kuivumisaikaa. Leivon mukaan myös mattojen materiaalit ovat erilaisia kuin ok-taloissa koska julkissa tiloissa lattioihin kohdistuu paljon kovempi kulutus. Palvelurakennuksissa myös siivous voi kuluttaa pintoja rankasti.

Rakentajien luulisi kiinnostuvan kalvoista, jotka läpäisisivät höyryn mutta suojaisivat betonin pesu- ym. vedeltä. Pinnoitteeksi luulisi löytyvän puuta halvempia mutta muovia turvallisempia uusmateriaaleja, joita on hypetetty jo vuosia. Käytännön sovelluksia näistä ei kuitenkaan ole juuri näkynyt.

Näitä ei ole sattunut Leivonkaan silmiin. Vaikka tasoitteet, liimat ja muovit on jo pitkään ymmärretty kemialliseksi riskiksi etenkin märkään betoniin yhdistettynä, mikään ei näytä uhkaavan näiden asemaa käytännön rakentamisessa.

Suhteellisuudentajun nimissä Leivo kuitenkin korostaa myös sitä, että uutisiin nousevat yleensä vain ongelmatapaukset. Valtaosa muovilattioista toimii nytkin aivan hyvin.

Hanketta rahoittavat Talonrakennusteollisuus ry, Betoniteollisuus ry, Lattian- ja seinänpäällysteliitto ry sekä joukko materiaalintoimittajia, valmistajayrityksiä sekä urakoitsijoita. Valmista pitäisi olla noin vuoden kuluttua.

 

poika miettii

RM-logo_ovaali

TALO NARIKKAAN

Posted: helmikuu 10, 2017 in Uncategorized

Monessa kunnassa mietitään tälläkin hetkellä mitä tehdä käyttöä vaille jääneen koulun, kunnantalon, päiväkodin tai muun palvelurakennuksen kanssa. Monessa tapauksessa päätöksiä on tehtävä samalla remontti-investoinneista. Tyhjiksi jääneet palvelurakennukset ovat suurelta osin takavuosikymmenten betonirakennuksia, joissa kosteuden tuottamat ongelmat eivät ole harvinaisia. Vaipparakenteiden energiatehokkuutta, kosteusteknistä toimivuutta ja sisäilman olosuhteita on tutkittu  Combi -hankkeessa. Projektipäällikkö Anssi Laukkarinen kertoo Combissa selvitetyn 168 palvelurakennuksen kuntotutkimusraportit. Monissa kohteissa oli vaurioita useammassakin paikassa.

Hankkeessa tutkittiin myös kolmen eritasoisen remontin kustannuksia kohteena ollessa koulurakennuksessa. Remontit jaettiin raskautensa perusteella kolmeen kategoriaan. Järeimmässä luokassa rakennuksen sisus puretaan käytännössä kokonaan kantaviin seiniin asti.

Vertailussa todettiin, että jo keskitason remontissa kustannukset nousevat noin 80 %:iin raskaan remontin kustannuksista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että heitteille jätetty kohde rapistuu helposti kuntoon, missä sitä ei kannata enää korjata. Nopealla korjaamisella voitaisiinkin pelastaa joskus paljon.

Purkupäätöskin voi tietysti olla joissain tapauksissa perusteltu vaihtoehto. Liian helpolla näitä ei silti pitäisi tehdä. Vaikka rakennuksella ei olisi juuri nyt käyttöä ja säilyttäminen edellyttäisi investointia remonttiin, tämäkin voi olla joskus kannattavaa. Esimerkkejä löytyy myös uuden elämän saaneista entisistä palvelurakennuksista.

Kunnissa tehtävää päätöksentekoa voisi helpottaa jonkinlainen yleinen ohjeistus betoni- ja puurakennusten säilyttämisestä. Tällaisia on toki tehtykin, mutta monessa tapauksessa ohjeet on suunnattu rakennusalan ammattilaisille. Perusasiat maallikoillekin avaava katekismus auttaisi hahmottamaan paitsi säilyttämisen edellyttämiä toimenpiteitä myös ratkaisujen hintaa.

Säilytyksen perustavia edellytyksiä ovat katon ja rakennuksen vaipan pitäminen vesitiiviinä sekä kosteusvaurioiden ehkäisemisen maanpinnan alla olevissa rakenteissa. Mahdollisen korjausremontin ohella säilyttäminen edellyttää rakennuksen säännöllistä tarkastamista sekä rutiininomaista silmälläpitoa, mihin  tarvitaan jonkinlainen asiaan vihkiytynyt ”olosuhdevalvoja”. Tämä voisi seurata esimerkiksi tiivisteiden ja pellitysten kuntoa, vuotojälkiä, sisälämpötilaa, suhteellista kosteutta sekä ilmanvaihtoa.

 

poika miettii

 

RM-logo_ovaali

Taloyhtiöiden tekemät tuskalliset purkupäätökset ovat pistäneet silmään viime päivien uutisotsikoissa. Maan tasalle ovat menossa Tampereen Otavalankadulla sijaitseva tunnettu arvorakennus sekä Ylöjärvellä sijaitseva,  1970 -luvulla rakennettu rivitalo. Kohteet ovat erilaisia, mutta päätöksen syy sama. Korjausvelkaan vastaaminen olisi käynyt liian kalliiksi.

Tapaukset ovat enemmänkin oireellisia kuin ainutlaatuisia. Korjausvelka on muuttumassa monissa tapauksissa purkuvelaksi.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen on pohtinut asiaa VTT:n, Pellervon taloustutkimuksen sekä Kiinteistötiedon toteuttaman projektin ohjausryhmässä. Hankkeessa selvitettiin rakennuskannan teknistä korjausvelkaa ja sitä, mikä osuus tästä on taloudellisesti järkevää korjata. Järkevyyshorisontin takana häämöttävät tietysti purkupäätökset.

Pakarisen mukaan korjaus- ja purkuvelan rajapinnasta onkin tulossa iso kysymys.

Elinvoimaisilla kasvualueilla purkamiseen voi kannustaa puhtaasti ekonomistinen ajattelu. Uuden, taloudellisesti tehokkaamman rakennuksen mahdollistava purkaminen voi olla joskus rahataloudellisesti järkevää.

Taantuvilla seuduilla kuvio on täysin toinen. Paljon asuntokantaa sijaitsee alueilla, missä kiinteistöjen arvo laskee eikä remontteihin investointi ole ainakaan kiinteistösijoittajan näkökulmasta järkevää. Samalla kuitenkin myös purkupäätös voi olla omistajille yksiselitteinen menetys, jota tontista saatavat mitättömät myyntitulot eivät juuri pehmennä.

Monessa tapauksessa vaikean päätöksen tulee tekemään rahoittaja. Pankeilta on entistä vaikeampi saada lainaa remontteihin jos vakuus eli kiinteistön arvo ei enää vastaa siihen sidottua pääomaa. Pakarisen mukaan tähän on ajamassa kiristynyt pankkisäätely, joka edellyttää entistä parempia vakuuksia velanannon suojaksi.

Rahoituksen löytyminen sekä korjaus- että uudisrakentamiseen voi olla nihkeää myös ei-taantuvilla alueilla. Hyvä esimerkki tästä on Uusikaupunki, missä uutta asuntokantaa tarvittaisiin autotehtaalle palkattaville työntekijöille. Rahoittajien päätöksenteko ei kuitenkaan ole helppoa koska paikkakunnan uusi elinvoima perustuu pitkälti vain yhteen työnantajaan. Tämän poistuessa käsiin voi jäädä paljon velkaa, monta maksukyvytöntä asiakasta sekä vakuuksina toiminutta kiinteistökantaa, jonka arvo rapautuu käsiin.

Korjaus/purkupäätösten kanssa painivia taloyhtiöitä Pakarinen neuvoo katsomaan yleistä alueellista kehitystä rahoittajien tavoin. Tämänhetkisen tilanteen ohella yhtiöiden pitäisi arvioida millaiselta paikkakunta ja asuntojen tarjonta/kysyntä näyttää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Asuntomessut hän näkee tässä yhteydessä hyödyllisinä ”laboratorioina”, jotka voivat auttaa arvioimaan pienempienkin kaupunkien elinvoimaisuutta.

poika miettii

 

RM-logo_ovaali